Vaikka itse stressi on subjektiivinen kokemus, se koskettaa, elää ja vaikuttaa myös stressaantuneen ihmisen parisuhteessa ja muissa ympäristöissä, joissa aikaansa enemmän viettää. Kaikki meistä tuntee jonkun stressaantuneen ihmisen, jonka vieressä stressin voi oikein aistia, se väreilee ja tekee omastakin olosta virittyneen.

Stressaantunut ihminen elää enemmän ja vähemmän omassa kuplassaan, jonne toisen on vaikea päästä. Annan rakkaudellisen neuvon; sinne ei edes kannata yrittää päästä, sillä se on usein melko tuskainen paikka. Stressaantuneen ajatukset kiertävät kehää stressiä aiheuttavien asioiden ympärillä, on vaikea tulla ns. normaalin, läsnäolevan elämän äärelle. Olo saattaa olla äreä, saamaton, joustamaton, ylimielinen, alistuva, riidanhaluinen, vahingoniloinen – ja paljon kaikkea muuta. Stressi myös helposti leviää elämän eri osa-alueille, töistä kotiin, kotoa töihin. Menneisyydestä nykyisyyteen. Stressaantuneen reagointitavasta riippuen ympäristö kohtaa nopeasti syttyvän, vetäytyvän tai lamaantuneen ihmisen.

Työni äärellä kohtaan asiakkaita, joiden tärkeimmän ihmissuhteen väliin stressi on uinut salakavalasti. Tällä tarkoitan asiakkaan suhdetta itseensä. Yleensä se tekee pesänsä siihen vuosien saatossa, monien asioiden summana, työntäen myös ”oikean” parisuhteen osapuolet yhä kauemmas toisistaan. Päivä päivältä molemmille tulee helpommaksi vajota omiin ympyröihin, unohtaa koskettaa, katsoa silmiin, kertoa kauniita ja arvostavia asioita. Suhteeseen saattaa tulla ärtymystä kaikesta mitä toinen tekee, tai kilpailua; omasta ajasta, sosiaalisista tapahtumista, rahankäytöstä, jopa koetusta tuskasta tai ilosta. Unohtaa, että hei, tuo ihminen onkin samalla puolella kanssani. Vain kädenojennuksen päässä. Ensin pitää vain käydä läpi suru, kipu ja kaipuu. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Stressaantuneen ihmisen ajatusmaailma muuttuu hiljalleen kielteiseksi. Kun ajatusmaailma on kielteisten ajatusten sävyttämä, myös tunteet ja toiminta muuttuvat hiljalleen kielteiseksi. Voi olla, että parisuhteessa molemmat osapuolet kokevat tahollaan stressiä työstä, perhe-elämästä, rahasta jne. Stressi, kuten muutkin tunteemme, tarttuvat peilisolujen kautta. Senkin vuoksi ihminen on vastuussa omasta tunne-elämästään, siitä mitä ympärilleen kylvää. Stressaantuneen ihmisen emotionaaliset perustarpeet, kuten turvallisuuden tunne, rakkaus ja ymmärretyksi tuleminen, eivät täyty. Tilalle ryömivät uhkakuvat. Uhka, että jotain pahaa tapahtuu, ettei ole rakastettu tai arvostettu.

Ihminen muuttuu epävarmaksi, hämmentyneeksi, helposti loukkaantuvaksi ja lopulta uhriutuu. On pettynyt siihen, miten elämä lopulta meni. Tässäkö tämä oli, eikä ulospääsyä. Pettymys voi olla rajukin kokemus, uhriuttaa vielä lisää. Ja se on täysin inhimillistä. Kaikki meistä varmaankin tietävät, millaista on uhriutua. Joskus se on myös suojautumista ja väistämistä, koska omat voimat on loppu ja olisi helpompaa syyttää toista kaikesta pahasta olosta, mitä kokee itsessään. Mutta myös stressaantuneen ihmisen on kannettava vastuu siitä, miten itseään tai parisuhdettaan kohtelee. On hyvä ymmärtää ja muistaa, että uhriutuminen on lopulta vain seurausta kielteisistä ajatuksista ja tunne-elämästä. Se todellinen ”itse” on vielä siellä, odottamassa hiljaa, että tulee löydetyksi.

Kun ihminen on stressaantunut, hän tulkitsee toisten ihmisten eleitä, ilmeitä ja äänensävyjä huonommin, sillä aivojen toiminta on tipahtanut survival-vaihteelle, jossa tärkeintä on vain tosiaan selviytyminen, eloonjääminen. Ihminen ikään kuin skannaa koko ajan mahdollisia uhkia, myös puolison eleissä, ilmeissä ja sanoissa. Etsii merkkejä, joita sitten tulkitsee:”No niin, mä arvasin tän, mä niin tiesin tän! Taas sä oot tollanen!”. Ihminen tulkitsee helposti asioita omasta tunnetilastaan käsin, ellei ole tietoinen siitä, mitä itsessä tapahtuu. Ja stressaantuneena harvoin jaksaa olla. Sitä ehtii unohtaa, että tosiaan, tuo ihminen olikin edelleen samalla puolella. Riita syttyy pienestäkin, riitely voi olla rajua tai mykkäkoulun kylmä viima puhaltaa päiviä. Ja kaiken takana on vain tarve tulla rakastetuksi ja ymmärretyksi, sekä tarve kokea turvallisuutta ja rauhaa.

Stressi harvoin saapuu puskista. Stressiherkkyys voi olla perua jopa lapsuudesta. Stressi varoittaa useampaan otteeseen sekä mielen että kehon kautta, mutta se tulee harvoin kuulluksi ensimmäisillä varoituksilla. Ihminen ei välttämättä huomaa, että levottomuus, ärtyneisyys, alakulo, epämääräiset vatsakivut tai päänsäryt olisivat syy hidastaa. Niinpä stressi lisää volyymia hiljalleen. Saattaa mennä selkä, ettei enää pääsisi säntäilemään, etenemään polkua, joka ei vie hyvinvointiin. Voi tulla niskakipua, jonka vuoksi on pakko levätä. Suolisto-ongelmia. Rytmihäiriöitä, ahdistusta. Ihottumaa, koska omat rajat eivät pidä. Melko loogista toisaalta, eikö?

Iholla menevät ääriviivamme, rajamme. Jos niitä rikkoo toistuvasti, se alkaa näkyä konkreettisesti iholla. Eikö vieläkään viesti saavuta? Lopulta se kampittaa, pistää polvilleen. Stressin hinta voi olla kova. Pahimmillaan se tuhoaa psyykkisen ja fyysisen terveyden, parisuhteen ja työkyvyn. Jäljelle jää stressiherkkä hermosto, uupumus ja tyhjä takki. Joskus totaalinen romahdus on tarpeen, jotta alkaa nähdä sen, millä lopulta on väliä. Matka sieltä takaisin tasapainoon voi olla todella pitkä.

Tutkimusten valossa tiedetään jo, että stressi on monen sairauden takana. Miksi siis hoidamme sitä edelleen vasta sitten, kun asiat on ns. kiikun kaakun ja heikun keikun? Vasta, kun asiat ovat hiuskarvan varassa. Koska ajatusvääristymät. Stressaantunut ihminen on tehokas, tärkeä ja vaikutusvaltainen. Tai että ihmisen täytyy vain jaksaa, pitää pärjätä, pitää kestää. Toivoisin tähän ajatussuoristuksen. Stressaantunut ihminen on matkalla uupumukseen. On aivan sama, kokeeko fyysistä, kemikaalista, kognitiivista vai emotionaalista stressiä – pitkittyessään ne kaikki johtavat uupumukseen ja masennukseen, sairastumiseen. Näin voi siis käydä huippu-urheilijalle tai tutkijalle, erityislapselle tai täydellisyyttä tavoittelevalle pullantuoksuiselle kotiäidille, sinulle, minulle ja naapurin Erkille. Kukaan meistä ei ole turvassa silloin, kun stressi pitkittyy.

Toivoisin näkeväni maailman, jossa niin lapset kuin aikuisetkin osaisivat säädellä stressiä. Parisuhteita, joissa molemmat kantavat vastuun omasta stressitasostansa, jolloin lapsetkin oppivat luonnollisesti siinä sivussa. Ettemme kasvattaisi sukupolvi sukupolven jälkeen ihmisiä, joiden vaan on pakko pärjätä, tuntui sitten miten pahalta tahansa. Toivoisin näkeväni maailman, jossa mentäisiin hyvinvointi eikä tehokkuus edellä. Ne eivät nimittäin sulje toisiaan pois, jos mennään hyvinvointi edellä. Silloin ihminen on tehokas; asiat tehdään halusta, ei pakosta käsin. Niin kotona kuin töissä.

Jos huomaat usein ajattelevasi, että sinun täytyy tai pitää tehdä jokin asia, se on hiljainen varoitus. Maailma on nimittäin täynnä asioita, joita saa tehdä. Saa siivota, pitää huolta kodista, kumppanista, lapsista, saa leikkiä ja leikitellä, saa ulkoilla, liikkua, nauttia auringosta, saa tehdä töitä, toteuttaa itseään, pitää yhteyttä ystäviin, käydä kaupassa, opiskella, rentoutua, meditoida, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä jne jne. Jos kaiken edessä on pitäisi tai täytyisi, sävy on varoittava, väsymyksen sävyttämä. Ja silloin saa levätä. Saa pitää huolta itsestään, saa asettaa rajat ja laittaa itsensä ensimmäiseksi. Saa olla rakkaudellisesti itsekäs, tehdä asioita, jotka lisäävät stressinsietokykyä. Stressinsietokykyä on voi verrata pankkitiliin; siellä on syytä olla enemmän plussaa kuin miinusta, tai elää luotolla. Ja luotollakin on aina rajansa.

Elämässä ja parisuhteessa suurinta rakkautta on pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta. Olla rakkaudellisesti itsekäs. Jos huomaa olevansa stressaantunut, saa olla rakkaudellisesti itsekäs ja tehdä asialle jotakin ajoissa; saa hakea tarvittaessa apua, levätä riittävästi, vahvistaa omat rajat ja lisätä iloa elämäänsä. Se, että huolehtii itsestään, ei ole pois parisuhteesta, päinvastoin. Hyvinvoiva ihminen säteilee elämänhalua, vetovoimaa, kutsua seikkailuun, iloa ja seksuaalisuutta. Kukapa sellaista haluisi toiselta ja itseltään kieltää? Hyvä lisää hyvää, parhaimmillaan se saa molemmat kukoistamaan aivan uudella tavalla.

Miten sinä tänään voit, mistä kuvauksesta tunnistat itseäsi?