Opettajien sydäntyö – lasten kasvun tukeminen
Lenkillä törmäsin liikuttavaan näkyyn; lehtipuu oli ottanut kannateltavakseen kävyn, ottanut sen syliinsä ja suojiinsa.
Tästä näystä tuli mieleeni eilinen keskustelu keskimmäiseni kanssa, jonka peruskoulu päättyy pian. Yläkoulun alku oli tuulinen ja kasvukivuilta ei säästytty. Mutta hän teki valtavan kasvupyrähdyksen ja muutti suunnan. Nyt peruskoulun häämöttäessä loppuaan, moni opettaja on tullut sanomaan hänelle henkilökohtaisesti, miten ylpeitä he ovat olleet katsellessaan hänen kasvuaan tämän vuoden aikana. Valaneet uskoa, että hän löytää kyllä oman polkunsa ja että hänessä on paljon potentiaalia, jota hän ei itse ehkä vielä näe. Ja että he todella pitävät hänestä, ja että heidän tulee ikävä häntä. Miten voimallisia lauseita! Ja miten minua äitinä liikuttaa, että opettajat osaavat katsoa häntä samoin silmin, kuin minä.
Lapseni totesi, että on haikeaa, kun joutuu jättämään heidät. Ne aikuiset, jotka ovat olleet hänen arkeaan kolmen vuoden ajan, joiden kanssa hän on vääntänyt, jotka ovat vaatineet, mutta myös tukeneet. Nähneet hänet, kun hän on ollut kaikkitietävä teini, keskenkasvuinen hauras taimi, mokannut ja onnistunut. Miten iloitsenkaan tästä kiintymyksestä kaiken kipuilun jälkeen!
Olen äitinä niin kiitollinen, että opetuksen lisäksi opettajilla on ollut aikaa olla hänelle turvallisia, huumorintajuisia, viisaita ja toivorikkaita aikuisia. Että he ovat kohdanneet hänet kunnioittavasti myös haastavimmissa hetkissä, kun hän itse ei ehkä ole tunnepuuskassaan kyennyt kaikkein kunnioittavimpaan kommunikointiin. Ja että he ovat myös osanneet pyytää häneltä anteeksi silloin, kun sormi on osoittanut häneen syyttä. Ja niillä on ollut valtava merkitys, anteeksipyynnöillä, myös minulle vanhempana. Lapseni kasvu ja kypsyminen on ollut myös opettajien ansiota, ja siitä haluan heitä kiittää koko sydämestäni. On ollut onni, että hänen matkalleen on tullut tiukkoja, mutta reiluja opettajia.
Opettajien rooli lasten elämässä on suuri, joskus jopa kauaskantoinen. He saavat usein nähdä lapsistamme sen puolen, johon meillä vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tai pääsyä – hyvässä ja pahassa. He viettävät arjessa monesti enemmän (hereilläolo)aikaa lastemme kanssa kuin me vanhemmat. Ja monesti ajattelen, että meidän vanhempien tulisi tukea opettajien jaksamista enemmän, sillä he taas tukevat lastemme jaksamista – olemme tietynlaisessa symbioosissa tässäkin suhteessa toisiimme, me ihmiset. Meidän tulisi kunnioittaa enemmän opettajien näkemyksiä lapsistamme, myös niitä, joita on kivulias kuulla. Meidän tulisi kuulla heidän huolensa. Heillä on aitiopaikka lastemme kasvuun ja kehitykseen silloin, kun vanhemmat eivät ole paikalla. Ja ero näiden hetkien välillä voi olla suuri. Koulupäivien aikana saattaa päästä valloilleen se puoli kasvusta, joka kotona pysyttelee varjoissa. Me tarvitsemme toisiamme, vanhemmat ja opettajat.
Yhdessä on helpompaa muodostaa piiri, jonka keskiössä lapsen on turvallista kipuilla, kasvaa, onnistua ja oppia. Jossa hän voi luottaa, että aikuiset yhdessä vetävät turvalliset rajat silloin, kun hän itse ei siihen kykene.
Näen siis opettajissa paljon samaa kuin lenkillä kohtaamassani lehtipuussa, joka kannatteli pientä käpyä. Lehtipuu, jonka suojassa käpy saa harjoitella olemaan minä itse; oppijana, kaverina, oppilaana, kasvavana ja itsenäistyvänä, kotoa irrottautuvana, maailmaa tutkivana ja itseään etsivänä, osana erilaisia ryhmiä.
Haluan siis kiittää kaikkia opettajia siitä, että mahdollisten omien lastenne lisäksi kannatte vastuuta niin monista, täysin vieraiden ihmisten lapsista. Se jos jokin on sydäntyötä ♥️ Ja toivon, että me vanhemmat osaamme antaa sille riittävän arvon.
Minusta meitä vanhempia ja opettajia motivoi lopulta hyvin samanlaiset tarpeet; tarve kasvattaa kyvykkäitä, reiluja, ajattelevia, itsensä tuntevia, muut huomioivia, terveitä, hyväkäytöksisiä ja luovia lapsia. Tarve opettaa riittävät taidot ja tiedot elämässä selviytymiseen. Tarve kokea turvaa ja yhteyttä lapsen läsnäollessa ja poissaollessa. Tarve saada muilta aikuisilta apua silloin, kun kokee, ettei omat keinot ja resurssit riitä. Tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi ja kokea kyvykkyyttä kasvattajana. Tarve kunnioitukselle jne. Tarpeemme eivät poikkea toisistaan, sillä olemmehan ihmisiä vanhemmuutemme ja ammattiemme takana.
Siis kiitos. Kiitos jokaiselle opettajalle, jonka suojassa lapsemme saavat kasvaa ❤️