Stressinhallinta

Hyvät stressinhallintataidot ovat mielenterveyden peruspilareita.

Usein stressinhallinnan valmennuksesta hyötyy koko perhe tai työyhteisö – tunteet nimittäin tarttuvat ihmisistä toisiin peilisolujemme kautta. Sovittamon stressinhallinta-valmennuksesta hyötyvät niin lapset ja nuoret kuin opiskelijat, aikuiset ja työyhteisötkin.

Stressinhallinta eri elämäntilanteissaOta yhteyttä

Mihin stressinhallintaa tarvitaan?

Tarvitsemme stressiä oppiaksemme ja pysyäksemme hengissä. Pitkittyessään se jättää kuitenkin aivomme hälytystilaan, ikään kuin meitä uhkaisi jatkuvasti jokin vaara. Tuolloin olo voi olla hyvinkin virittynyt, ärtynyt, vetämätön ja levoton. Mielen on vaikea rauhoittua, muistaa asioita, kokea mielihyvää ja olla levollinen.
Stressi voi pitkittyessään vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen ja oireilla mm. suolisto-oireina, erilaisina kipuina ja särkyinä, ihottumina ja sydänoireina.
On hyvä muistaa, että stressin mekanismit ovat samat niin lapsilla, nuorilla kuin aikuisillakin. Käytös- ja ahdistushäiriöidenkin taustalla on stressijärjestelmän häiriö. Jos lapsi kokee ulkopuolisuuden tunnetta, se ylläpitää kroonista stressiä (esim. kiusatuksi tuleminen). Vahvat tunnetilat aiheuttavat stressiä niin lapsissa kuin aikuisissakin.

On hyvä muistaa, että stressin mekanismit ovat samat niin lapsilla, nuorilla kuin aikuisillakin. Käytös- ja ahdistushäiriöidenkin taustalla on stressijärjestelmän häiriö.

Stressinhallinta eri elämäntilanteissaOta yhteyttä

Stressinhallinta auttaa sinua kaikissa elämäntilanteissa.

Stressinhallinta lapsille

Näytämme käytännön keinoja ylivirittyneeseen arkeen, rauhoittumiseen ja itsetuntemukseen. Ymmärrys stressistä lisää lapsen ymmärrystä itseään ja käytöstään kohtaan. Jos lapsi on pitkittyneen stressin tilassa, se vaikeuttaa uusien asioiden oppimista ja vaikuttaa myös jo hankittujen taitojen käyttämiseen.

Stressinhallinta lapselle - Stressinhallinta-valmennus - Stressi - Sovittamo
Stressinhallinta nuorelle - Nuorten stressinhallinta - Stressinhallinta-valmennus - Stressi - Sovittamo

Stressinhallinta nuorille

Annamme apua ahdistukseesi, esittelemme ahdistuksensäätelykeinoja ja opetamme rentoutumisen tärkeän taidon. Kysy rohkeasti apua myös syömishäiriöihin, masennukseen, käytös- ja ahdistushäiriöihin liittyen!

Stressinhallinta opiskelijoille

Opetamme keinoja säädellä stressi tasolle, jossa oppiminen mahdollistuu ja itsetuntemus lisääntyy! Ymmärrys omaa stressin ilmenemistä kohtaan lisää itsemyötätuntoa ja opettaa tärkeitä taitoja loppuelämäksi. Joskus ajatuksiaan on hyvä puhua ääneen, opiskeluaika on usein vaativa ajanjakso elämässä. Se on hyvä hetki pohtia omia arvoja ja vahvuuksia.

Stressinhallinta opiskelijalle - Opiskelijan stressinhallinta - Stressinhallinta-valmennus - Stressi - Opiskelija - Sovittamo
Stressinhallinta opiskelijalle - Opiskelijan stressinhallinta - Stressinhallinta-valmennus - Stressi - Opiskelija - Sovittamo

Stressinhallinta aikuisille

Yhä useammin ihmiset pohtivat omaa hyvinvointiaan loputtomassa suorittamisen ja pärjäämisen suossa. Haluanko jatkaa näin? Tätäkö tämä nyt on? Entä miten teen tarvitsemani muutokset, mistä aloitan? Mitä tasapaino työn, perheen ja vapaa-ajan välillä edes tarkoittaa? Sovittamo auttaa löytämään vastaukset näihin kysymyksiin.

Stressinhallinta työyhteisöille

Oletko miettinyt, miten juuri teidän työyhteisössä voidaan tukea jaksamista, levollisuutta ja viihtymistä? Sulkevatko hyvinvointi ja tavoitteellisuus toisensa pois, vai voisivatko ne tukea toisiaan? Mitkä ovat vahvuuksiamme? Ota yhteyttä ja etsitään yhdessä työyhteisön stressinhallinnan ja tuottavuuden kultainen keskitie.

Työyhteisön stressinhallinta - Työporukan stressinhallinta - Stressinhallinta-valmennus - Stressi - Sovittamo
Aloitetaanko yhdessä stressinhallinta?

Jätä yhteystiedot ja jutellaan lisää!

Essi Vaskiranta

Toimintaterapeutti  |  Tunnetaito-ohjaaja  |  Yrittäjä

Moikka! Olen Essi, tunne- ja vuorovaikutustaitojen erityisosaaja ja olet tervetullut tunnetaito-ohjaukseeni yksin, pariskuntana, perheenä tai työyhteisönä – ikärajaa asiakkailleni ei ole. Toimistoni sijaitsee Lappeenrannassa mutta palvelen tarvittaessa ympäri Suomea.

PS. Myös etätapaamiset ovat luonnollisesti mahdollisia!