Korona herättää pelkoa, eikä ihmisten nimittely typeriksi auta.

Korona herättää pelkoa, eikä ihmisten nimittely typeriksi auta

Korona on ”uusi normaali”. Olemme eläneet poikkeusaikaa niin pitkään, että väkisin väsyttää. Ehkä tätä voisikin kutsua väsytystaisteluksi. Korona vilisee puheissa, mediassa, katukuvassa – kaikkialla arjessa.

Olen jo kyllästynyt koko aiheeseen ja sen aiheuttamaan lieveilmiöön; olet vastuuton, jos et ota rokotusta ja typerä, jos otat. Mediassa luet kauhukertomuksia rokotuksen ottaneista ja ottamatta jättäneistä. Sairautta, kauhua, pelkoa. En enää edes lue lehtiä, enkä katso uutisia, sillä en halua ahdistua yhtään sen enempää, kuin mitä tässä ja nyt -hetkissä on tarpeen. Haluan kokea turvaa, eikä media sitä minulle suo.

Voin hyvin samaistua herkkiin nuoriin, jotka kokevat tämän kaiken olevan liikaa. Olen pitkään vellonut rokotuksen ottamisen ja ottamatta jättämisen välillä. Halunnut, että päätös on yksin minun – mikä tietysti on itsekästä, mutta itsekkäitä me usein olemme, kun kyseessä on oma terveys ja elämä. Olen perusterve, mielestäni, mutta lääketieteen näkökulmasta kuulun riskiryhmään. Kumpaa uskoa, oloani vai lääketieteellistä diagnoosia? Suurimmat esteeni rokotuksen ottamiselle ovat olleet pelko ja epätietoisuus. Inhimillistä, eikö? Kyse ei ole uppiniskaisuudesta tai salaliittoteorioiden lietsomisesta, vaan yksinkertaisesti siitä, etten koe saaneeni tarpeeksi puolueetonta, neutraalia tietoa koronaan vakavasti sairastuneiden tilanteesta ja koronaan liittyvistä kuolemista. Ymmärrän yksityisyyden suojan jne., mutta mielestäni uutisointi on ollut melko ympäripyöreää ja pelkästään pelkoa lietsovaa. Tämä on vain minun yksittäinen mielipiteeni, ei siis koko totuus.

Mihin ihmiset itse pystyisivät vaikuttamaan välttääkseen vakavan muodon? Vaikkapa ylipaino, tupakointi, stressi, matala-asteinen tulehdus – esimerkiksi.  Kaikki nämä ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat terveyteesi, vaikka olisit ”perusterve”.  Taustalla voi olla tekijöitä, jotka eivät näy tai ole tiedossa. Liittyykö korona-kuolemiin esimerkiksi mitään muita sairauksia tai tilanne, jossa ihminen on vaikkapa toipilas ja saa koronan. Kaikki tämä olisi itselleni arvokasta tietoa. Yksi asia, jota ei saa unohtaa korona-oireista puhuttaessa on pelon ja ahdistuksen vaikutus oireiden voimakkuuteen. Toivoisin, että rokotteen lisäksi ihmisiä kehotettaisiin hoitamaan terveyttään – rokote yksin ei pelasta ketään.

Olen pelännyt aivan valtavasti sitä, mitä rokote saa minussa aikaan. Olen kehollisesti(kin) valtavan herkkä, olen aina oireillut rokotuksista pahasti. Kehoni reagoi hyvin pienistä ärsykkeistä. Ehkä pelkoa on myös ruokittu, joten lähtökohtaisesti oletankin oireilevani vahvasti rokotuksesta kuin rokotuksesta. Ja tämä on mielestäni asia, joka pitää ottaa huomioon. Pelkoamme ruokitaan mediassa niin monin tavoin, mässäillään ihmisten epävarmuudella. Mielestäni pitäisi julistaa Covid-rauha. Julkaista uutisia, jotka vahvistavat meitä, luovat toivoa ja uskoa, tukevat mielenterveyttä. Olen introvertti, enkä henkilökohtaisesti kärsi rajoituksista. Mutta minulle rakkaat ihmiset kärsivät; teinini, ystäväni. Vaikka itse en sairastuisi vakavasti, tai jos kantaisin virusta tietämättäni, tartuttaisin sen johonkuhun kanssakulkijaan? Entä työni, toimeentuloni? Olen siis pelännyt myös omien valintojeni vaikutusta paitsi itseeni, myös muihin ihmisiin. Samoin pohdin myös muiden vaikutusta minuun; mitä jos. Edelleen ihmiset vievät puolikuntoisina lapsia hoitoon, kouluun, raahaudutaan töihin. Kuka tietää, onko ensimmäinen negatiivinen testitulos oikeassa? Pääni räjähtää tähän loputtomaan jossitteluun. Olen yrittänyt lukea ja etsiä tietoa, joka olisi neutraalia. Törmään kuitenkin toistuvasti ”puolesta tai vastaan”, vaikka kuinka julkaisija vakuuttelisi olevansa neutraali. Tämä on mielestäni ongelma silloin, kun on epävarma ja kaipaa valinnalleen tukea, haluaisi muodostaa mielipiteensä ilman toisen vakuuttelua siitä, että on oikeassa. Sillä loppupeleissä olemme kaikki valintojemme kanssa yksin, vastuu on aina itsellä, päätitpä niin tai näin. Sanoipa toinen mitä hyvänsä. Lopulta löysin valinnalleni tarpeeksi vahvan lähteen, joka sai minut tekemään valintani huolimatta epätietoisuudesta ja pelosta; teinini ja heidän ystävänsä. Olen kuunnellut ja katsellut heidän kipuiluaan tämän syksyn maskien käytöstä, rajoitteista, ystävien tapaamisesta, harrastuksista, tulevaisuudesta, toivosta. Koulussa maskien käyttö on mielestäni todella ristiriitaista; he syövät yhdessä vailla turvavälejä, hengailevat välitunnit vailla maskeja ja turvavälejä – mutta sitten tunnilla pitäisi olla maskit. Ja sekin on vain suositus, joka tietysti aiheuttaa eriarvoisuutta pitäjien ja pitämättömien välillä. Se vaikeuttaa hengittämistä, joka taas ruokkii stressiä. Se hankaloittaa yhteyden kokemista itseen ja muihin. Nuo nuoret ovat jo nyt pelkästään koulusta, kaverisuhteista ja aivomyrskystä johtuen stressissä, joten he eivät kaipaisi enää mitään lisää tähän elämänvaiheeseen. Joten valmistelin kehoni mahdollisimman hyvin ottamaan vastaan rokotuksen. Vitamiinit, ravinto, ajatukset. Pyysin ammattilaisen apua kehoni boostaamiseen – se loi minulle turvaa, jota tarvitsen. Varasin osteopaatin, samalla päivälle rokotuksen kanssa. Jatkan kehoni hoitamista mahdollisimman monipuolisesti, jotta pääsen minimaalisilla tasapainoin heilautuksilla. Ja muuta en voi. Pitkäaikaisvaikutuksista ei kukaan tiedä. Mitä omaan terveyteeni tässä ja nyt tulee, en voi antaa siitä vastuuta kenellekään muulle. En rokotuksille, en lääkärille, en muille ihmisille. Mutta en myöskään voi odottaa, että ”kaikki muut” ottavat rokotuksen, jotta minun ei tarvitse. Haluan avata yhteiskunnan, mutta toivon, että tästä kaikesta otetaan mahdollisimman suuri oppi vastaan nöyränä voimille, joita vastaan ihminen on lopulta melko pieni. Minä toivon kaikille aivan kerrassaan kaunista, lempeää ja turvallista syksyä, rokottamattomille ja rokotetuille. Kenenkään pelkoa, epävarmuutta tai tarvetta varmuudelle ja luottamukselle ei pidä mitätöidä. Niitä kohti meneminen on valtavia ponnisteluja ja rohkeutta vaativaa. Olkaamme siis tukena toinen toisillemme tässä ajassa, osoittaakseen myötätuntoa toisillemme, vaikka asioista eri mieltä olisimmekin. Rakkaudella, Essi (Kannen kuva: Engin Akyurt / Unsplash)

Samankaltaiset artikkelit

  • Pienen arkisen hetken suuri voima

    Vietyäni nuorimmaiseni aamulla hoitoon istuin takaisin autoon lähteäkseni töihin. Katseeni kiinnittyi kuitenkin kadulle pysähtyneeseen parivaljakkoon. Pieni poika oli ulkoiluttamassa pientä koiraa, molemmat hyvin keskenkasvuisia. Heillä oli menossa tiukka sananvaihto. Tai no, poika nosteli epätoivoisena käsiään ylös alas ja hänen suustaan näytti tulvivan puhetta. Pieni koira sen sijaan istui paikallaan ja katsoi poikaa. Ei tehnyt elettäkään…

  • Ohikatsomisen hinta

    Koskelan järkyttävät tapahtumat ovat saaneet ymmärrettävästi paljon huomiota ja herättäneet valtavasti hämmennystä ja surua, mutta myös pelkoa ja vihaa keskuudessamme. Tapahtumat tuntuvat täysin järjettömiltä ja epätodellisilta. Vaikka maailman ja Suomen väkivaltarikokset ovat vähentyneetkin, pahoinvointi keskuudessamme on silti lisääntynyt. Uskaltaisin väittää, että näin on käynyt kaikissa ikäryhmissä. Kaiken hyvin- ja pahoinvoinnin takana on lopulta inhimilliset tarpeet….

  • Lasten stressi

    Lasten ja nuorten pitkittynyt stressi on vielä huonosti tunnistettu ja aivan liian vähän keskusteltu aihe, jopa ammattilaisten keskuudessa. Koen nyt vahvemmin kuin koskaan tämän itselleni tärkeäksi elämäntehtäväksi; viedä tietoutta eteenpäin ja jakaa tarvitseville keinoja. Kirjoitin tovi sitten yhteen Facebook-ryhmään lapsen stressistä, ja se todella sai ihmiset liikkeelle; puhelin ja sähköposti on laulanut. On ollut koskettavaa…

  • Tunteet elämämme tienviittoina

    Kolmen syntymän ihmettä todistaneena voin vain todeta, että me kaikki synnymme tänne rakkaudellisina tarinan alkuina. Toiveikkaina, luottavaisina, rakastavina ja niin kauniina. Mutta minne kadotamme tuon tavan katsoa elämää? Saati itseämme? Matkamme aikana kohtaamme ihmisiä, asioita ja tapahtumia, jotka koettelevat uskoamme ja luottamustamme rakkauteen. Matkan aikana voimme kadottaa itsestämme palasia, joskus jopa kadota kokonaan. Meitä kyllä…

  • Haastattelussa sisustusarkkitehti Marko Paananen

    Marko Paanaseen on luonnollista yhdistää sana rohkeus. Se kuuluu hänen tarinoissaan, se näkyy hänen työskentelyssään ja myös tavassa kohdata ihmiset ja tilanteet. Marko kertoi minulle erään keskustelumme yhteydessä opetelleensa rohkeaksi. Tuo ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Halusin tietää, mitä hän tarkoitti rohkeaksi opettelemisella, kuinka hän sen teki – ja miksi. Tämä haastattelu on kaikille teille,…

  • Uusi risteys, vanha laulu

    Mahtavaa, uusi risteys, uusi tie edessä! Yes, aivan loistavaa! Haluan tätä niin kovin, mahtava mahdollisuus. Yritän vakuutella itselleni olevani rohkea ja luottavainen. Haluan tätä uutta tietä niin valtavasti, että rupean huomaamattani suojelemaan itseäni epäilyksin ja ristiriidoin – etten vaan pettyisi, etten yrittäisikään, jotten epäonnistuisi. Haluan, mutta mieleni tekee tehtävänsä ja kääntää asiat niin, etten ehkä…